Pages

Sleepless nights

Viime viikko: kaloreita, univajetta, työhaastatteluja

September 15, 2014

Ihan penkin alle meni viime viikko liikuntojen suhteen. En voi oikeastaan edes menkkoihin vedota noin fyysisen hidasteen merkeissä, sillä tässä kuussa ne olivat oudon helpot ilman mitään kipuja. Mieliala on sitten tietysti toinen asia, mutta luulen että sekin meni tällä kertaa suht' iisisti -- ainoa, mikä yhä vaivaa ja todellakin hidastaa ja jopa jossain määrin estää normaalin elämän ja rankemman liikkumisen, on univaje. Minulla oli kaiken normiunettomuuden lisäksi viime viikolla kaksi työhaastattelua....ja koska ne jännittivät luonnollisesti, niin kaksi yötä meni vähillä unilla jo niiden vuoksi -- ja siihen päälle ne normaalit hereillä pyörimiset.

Kun puhun unettomuudesta, se tarkoittaa kohdallani sitä, että en saa unta siinä nukahtamisvaiheessa - jotkuthan saattavat nukahtaa, mutta heräävät sitten aamuyöstä virkeänä eivätkä saa enää unta. Minä pyörin hereillä kolmeen, neljäänkin asti vaikka menisin sänkyyn kymmeneltä -- ja esim. tänä aamuna olen herännyt puoli kahdeksalta, koska kuitenkin sitten yritän välttää myöhään nukkumista....tavoitteena lähinnä se, että jospa sitten tänä iltana nukahtaisin normaalisti. Ha ! Siinä vaiheessa, kun tällaisia öitä on takana kolme tai neljä, olen epätoivon partaalla ja otan Stellan -- se lyö yleensä tajun kankaalle puolessa tunnissa, mutta ei aina kuitenkaan myöskään vaikuta kauempaa kuin nelisen tuntia...saatan siis joka tapauksessa herätä kun lääkkeen vaikutus lakkaa, ja sitten uni on katkonaista aamuun saakka. Toimii se kuitenkin joskus, ja nuo kerrat ovat taivaallisia: silloin saan pienen käsityksen siitä, mitä se normaali-ihmiselle on, kun pystyy nukkumaan kokonaisia öitä. Se tunne, kun tiedän että olen mennyt kymmeneltä nukkumaan, ja herään aamulla kuudelta - wow ! Koko päivä alkaa aivan eri fiiliksissä, ja salilla treeni luistaa niin järjettömän hyvin, että surullisena mietin mitä menetänkään tehoissa (ja fiiliksissä) kun yleensä en pysty nukkumaan. Tämän aamun fiilarit ovat taas täysin hukassa....unettomuus aiheuttaa minulle myös vatsaoireita, joten kun maha on kuralla, niin viikko alkanee "vain" reippaalla kävelylenkillä tänään. Jei.

No, whatevs. Alla kuitenkin viime viikon kalorit -- liikuntaa tuli siis maanantaina juoksulenkin verran (tunti ja 12 minuuttia, kaloreita paloi vajaat 850) ja keskiviikkona tunti reipasta kävelyä (noin parisataa kaloria). Ruokapuoli oli suht' reilassa ja kertaakaan en mennyt plus-kaloreille, mutta on se kyllä jännä, miten alkaa hiilarihammasta kolottaa kun on univaje päällä ! Herkuttelua oli viikonloppuna, mutta toisaalta sitten olen huomannut ruokahaluni katoavan noin yleisesti jos vedän vaikkapa pussillisen Porvoon Herkun lakritsia naamaan...joten esim. eilisen kalorit eivät taivasta hivottele vaikka karkkia söinkin. Noinhan se ei toki saisi mennä; herkut ovat extraa ja niiden tulisi olla myös kaloreissa extraa -- eli normiruoasta ei saisi tinkiä....mutta.....oh well, en ole täydellinen.

Ai niin, ja niistä työhaastatteluista: yhdestä jäin odottelemaan uutisia, toisesta ei omasta mielestäni ollut minun työpaikakseni. Toissa viikon haastattelu kolmannessa firmassa, josta tykkäsin tosi paljon, ei sitten nähtävästi mennytkään niin hyvin kuin luulin, koska eivät palanneet asiaan.

Mukavaa alkanutta viikkoa :)













Flashback from 9/11

September 11, 2014

In the days that followed 9/11 back in 2001 I was glued to my couch & TV in Southern Florida, horrified, sad, stunned -- the list of words could go on forever. So many heartbreaking stories of losses, such disturbing images of people flying down the twin towers....so many tears, and this bottomless feeling of utter disbelief. This cannot be happening.

One of the stories that caught my attention and had me shedding lots and lots of tears was that of a company named Cantor Fitzgerald. The company's corporate headquarters was in One World Trade Center, on the 101th - 105th floors, which was two (to six) floors above where the first plane hit. The CEO of the company, Howard Lutnick, was late for work that morning because it was his son's first day at the kindergarten, and Lutnick was taking him in that morning. Two thirds of Cantor Fitzgerald's WTC staff died that morning; 658 people -- one of them Howard Lutnick's brother. I saw the ABC interview - maybe I saw others too, and I was bawling my eyes out with him....many things touched me during those weeks and months, and many I have forgotten -- but this somehow touched me particularly and for some reason this year it came rushing back. During those weeks after the attacks in 2001 I even wrote Lutnick a letter, trying in some very lame way to offer my condolences to him and the rest of his employees, their families....I know it sounds kind of silly, but, you know....compassion can't be a bad thing. I remember thinking also that if I'd had the chance, I would have taken couple of weeks off work and fly to New York to do some voluntary work...but, alas, it was not possible.

The most amazing thing was that I actually received a letter back from Cantor Fitzgerald some weeks later. It was signed by Howard Lutnick, but I have no way of knowing whether he wrote it himself; I wouldn't be surprised if he did -- he seems like an unusual person. Unusually kind. It was a lovely, lovely letter and I still have it.



Today, 13 years later, Cantor Fitzgerald and Howard Lutnick have come a long way. They have created countless charities in the U.S. with the Cantor Fitzgerald Relief Fund which obviously started with the intention to gather money and help people who lost their loved ones and so much more on 9/11, but these charities have expanded widely: there's the Hurricane Sandy Relief, there's the Oklahoma Tornado Relief...the annual Charity Day Relief on each September 11th when Cantor Fitzgerald and its partners hold a Global Charity Day event and pledge 100 percent of the day’s revenue to charity - they've raised (on this charity alone) over 101 million dollars since 2005.

What a way to turn tragedy into something good. 


And it all still feels so very raw, like it happened yesterday :(









Pics & cupcakes

September 6, 2014

Minähän en nykytilanteessani (=työtön, rahaton) paljoa ulkona käy -- siis ulkona-ulkona kuten ravintoloissa syömässä, leffassa, tai maksullisissa näyttelyissä jne.--, mutta silloin tällöin harvakseltaan tulee näitäkin viikonloppuja, jolloin pääsen poikkeamaan normaalista rytmistäni (herää-treenaa-syö-nuku) ja saan mieluisan muistutuksen siitä, miten kivassa kaupungissa asun, ja miten hienoa on joskus viettää aikaa muuallakin kuin neljän seinän sisällä - taikka tällä omalla pikkuruisella saarellani.

Kävin tänään ystäväni kanssa Helsingin Sanomatalossa katsomassa World Press Photo 2014 -valokuvanäyttelyn, ja kuvat sekä niihin liittyvät tarinat olivat todella mielenkiintoisia. Näyttely kiertää eri maissa ja on tällä hetkellä Helsingissä syyskuun 10. päivään saakka. Rakastan valokuvista välittyvää tunnelmaa yleensäkin, ja nämä kuvat ovat tietysti erityisen koskettavia, sillä aihepiiri vaihtelee sodasta ja kärsimyksestä erilaisiin erikoisiin ihmiskohtaloihin.


World Press Photo 2014

Näyttelyn jälkeen kävelimme Töölönlahden ympäri Hakaniemeen, ja rantoja pitkin Katajanokan kautta Espalle ja sieltä kohti Fredaa, jossa päämääränämme oli amerikkalaissiskosten omistama Brooklyn Café. Ah, cupcake -tarjonta tässä pikkuputiikissa on lähes mahdoton: miten voi päättää minkä sortin herkkua haluaa lautaselleen, kun listalla on toinen toistaan kutkuttavampia makuyhdistelmiä. Pro-herkuttelijalle yksi cupcake on ehdottomasti liian pieni, joten söimme molemmat kaksi herkullista cuppista; omat makuvalintani olivat Red Velvet with Cream Cheese ja Chocolate with Cookies & Cream. Kyllä, maku oli juuri niin hyvä kuin miltä se kuulostaakin !

Went to see the World Press Photo 2014 exhibition today (in Helsinki till September 10th). This exhibition is on show around the world throughout the rest of the year and it is definitely worth seeing. Photography is so interesting and these pictures capture perfectly the suffering that's going on in so many parts of the world - and also shows different, fascinating, sad and bizarre ways of life from around the globe.

After the photo exhibition we walked around town and headed to Brooklyn Cafe, which is an amazing small cafe and bakery owned by two sisters from....yeah, you know it: Brooklyn ! Their cupcakes are to die for. The only problem is the impossible task of choosing from too many delicious alternatives...you simply cannot settle for just one ! My picks for today were Red Velvet with Cream Cheese...and Chocolate with Cookies & Cream. Yup, they were just as delish as they sound !


It was a beautiful September day in Helsinki today and I should have taken more pictures during our walk -- I will have to spend a whole day soon walking around town with my camera; Helsinki is such a nice city (before the winter arrives).



We'll get back to ya !

September 4, 2014

I had a job interview yesterday, first one in about five months. I think it went really well -- I'm even fairly sure I'll get a call back for the second round of interviews....BUT: instead of continuing the interview with some conventional chatting and/or talking with more of the company folk, they said they have some "tests" that they want to run by the people who get picked. Since the whole interview was very chilled and almost like having a relaxed conversation with people you've known for a long time (yeah, love those interviews !), I asked them what kind of tests they mean... Dude said creative tests. Like you have to come up with some text (in English) about the products and/or prepare your own base form for a quotation or something....Hmm.

I have no problem with text, I have no problem with English...but I'm worried about the word TEST.......because....

...I suck at tests !

I swear, I totally freeze in test situations. I think it's because when I was in elementary school and I was really bad at math (which continued long after elementary school) (who am I kidding, it is still continuing), I also happened to have one nasty piece of work as a match teacher. This guy was ruthless; you'd have to go in front of the class to the blackboard and try to solve calculations that he would bark at you. He was shouting at you if you didn't know how to proceed...and I stood there several times, totally frozen, with absolutely zero intelligent thoughts in my head, just praying that I would die. He was relentless, the kind of person who should never been allowed to be a teacher. My stomach was in knots for whole days when I knew we'd have math....and I never improved because my fear clouded my ability to think straight. Well, at least that's what I tell myself.

After that experience I have never been comfortable, in all my life, even playing something as mundane as board games with friends or something where I'll potentially put myself in the "dangerous" position of being humiliated before other people. I don't mind, say,  speaking to an audience, and I am generally a confident person when it comes to interviews and socializing...but I think that even today if I someone dragged me to a blackboard and ask me so what's two plus two -- tell me NOW... I would probably stutter s-s-s-i-x and start crying, haha. The same way, even though I'm quite confident that my IQ is at least average if not slightly above....I'd never want it tested because I would totally flunk the test just because....it's a test

So....I'm kinda nervously expecting a call for my second interview....and even though I don't usually get nervous before an interview (I actually quite enjoy them often - maybe I'm a narcissist), this time around I'll be probably s*itting my pants fearing the tests I'm going to be put through. Yikes.






Syyskuu ja ryhtiliike !

September 1, 2014


Kalo Mina - onnellista alkanutta kuukautta !

Syyskuussa aion keskittyä olemaan hyvä itselleni. Aion myös olla hieman tiukempi "sääntöjeni" kanssa saadakseni itseni nyt kunnolla takaisin elämäntaparemonttini pariin -- vuosi 2014 kun on kuitenkin mennyt jokseenkin löysäillessä siinä mielessä, että olen panostanut terveelliseen elämään vain puolivillaisesti. Ja tottahan tulokset sitten ovat sen mukaiset: edelleenkään en onnekseni ole jokaista viime vuonna pudottamaani kahdeksaa kiloa mässäillyt takaisin (3-5 kiloa on vaihdellen paino noussut ja välillä laskenut), mutta eipä tässä ole myöskään maaliviivaa lähestytty tällä soutamisella ja huopaamisella.

Muutama käytännön asia joihin keskityn nyt ainakin koko syyskuun ajan:

- tuon "sporttailut" -välilehden lisäksi teen joka perjantai blogiini punnitus-postauksen. Liekö sillä sinänsä väliä, löytyykö se paino tuolta toiselta sivulta vaiko erikseen blogipostauksena; itselleni se ehkä tuo kuitenkin vähän enemmän sellaista paneutumista ja omistautumista asiaan, kun joudun tavallaan näkyvämmin seuraamaan edistystäni. En ole halunnut tästä blogista tehdä mitään fitness/laihdutusblogia, mutta koska tämä projekti nyt on kuitenkin joka päiväistä kauraa itselleni, niin tulkoon se nyt myös näkyvämmäksi osaksi blogia ja ylimääräiseksi kannustimeksi ja muistutukseksi siitä, että todellakin olen yhä matkalla kohti terveempää minää :)

- syödyt kalorit ja liikunnalla kulutetut kalorit --> sunnuntaisin tulen postaamaan menneen viikon fiilikset kera liikuntakertojen, ja ainakin nyt syyskuun ajan julkisesti kirjaan ylös myös päivittäin syödyt kalorit viikon varrelta (Kiloklubi), sekä sen, mitä sykemittarini kertoo liikuntakertojen kulutetuista kaloreista. En ole aikaisemmin käyttänyt sykemittaria muutoin kuin juostessani, mutta otetaan se nyt käyttöön myös muissa lajeissakin. Ihan mielenkiintoistakin tulla näkemään, miten paljon salitreeni tai kävelylenkki todellisuudessa kuluttaa kaloreita !

- meditointi. Olen pahasti laiminlyönyt säännöllistä meditointia -- ja tämä on sikäli harmi, että tiedän kokemuksesta miten paljon hetkenkin istuminen hiljaisuudessa ja hengityksen huomioiminen myös pitkin päivää vaikuttavat mielialaani ja yleiseen positiivisuuteen. Koska meditointi ei saisi olla suorittamista, en aseta mitään aikarajoja istumiselleni.....mutta lupaan pyhästi meditoida syyskuussa joka päivä, olipa se sitten kolme tai kolmekymmentä minuuttia kerrallaan.

Edellisen postauksen mukaisesti yritän nyt tämän työttömyyden mahdollisesti vielä jatkuessa karsia pois päiväohjelmastani päikkärit saadakseni unirytmini takaisin suht normaaliksi...täytyy vaikka yrittää tehdä kirjastokäyntejä (kirjasto on aivan nurkan takana) taikka lähteä kameran kanssa luontoon kuvaamaan, mikäli alkaa silmä luppasemaan iltapäivällä ! Ja mitä tulee herkkupäiviin, lauantaina aion yhä sallia itselleni yhden herkun - mutta uskon, että kun nyt alan julkisesti kirjaamaan syömäni kalorimäärät niin en todennäköisesti edes "kehtaa" vetää mitään övereitä ja sitten katsoa jälkikäteen kauhuissani, kun yhden päivän (tai kolmen !) kalorimäärät huitelevat 3000 - 5000 paikkeilla. Iiiih.
 
Tervetuloa syyskuu & uusi ote (jälleen !) tällä elämäntaparemontin saralla :)